Sandra on tehnyt melkein kahden vuoden tauon jälkeen paluun näyttelykehiin, ja vieläpä vallan mahtavilla tuloksilla

30.5. Järvenpäässä lammaskoirat tuomaroi Virolainen Linda Jürgens. Siellä Sandra sai ERI:n, voitti avoimen luokan, ja oli PN2 kera VARA-SERTin.

12.6. matkasimme Orivedelle, jossa tuomarina oli Australialainen Wayne Fleming. Ja sieltähän se sitten tuli, Sandran ensimmäinen serti!! Eli tuloksena ROP & SERT.

Eipä olla turhaan kasvatettu turkkia pitkäksi   Sandra itse ei oikein tykkää pitkästä turkista. Se ei ole koskaan nauttinut harjattavana ja puunattavana olemisesta, ja pitkä tukka on usein silmillä, mikä aiheuttaa pään kolinaa milloin minnekin (vauhtia kun ei voi hidastaa vaikka ei eteensä näekään!). Olenkin luvannut Sandralle että turkki saa taas lähteä, kunhan saadaan sertit kasaan ja likka valioksi.

Arvostelut "Sandran tulokset" linkin takana.