Aamulla lähdettiin kovin aikaisin, mutta eipä lähdettykään lenkille, vaan autoilemaan. En kyllä ymmärtänyt miksi, mutta selvisihän sekin sitten. Janne meni töihin, mutta me mamman kanssa palatiin kotiin ja lähdettiin sitten aamulenkille. Mamma sanoi että pian lähdetään Kangasalle, ja pikku päiväunien jäkeen lähdettiinkin.

Tässä kuvassa odotan tomerana lähtöä.

Tiesin jo matkalla minne ollaan menossa, tunnen ne tiet, ja koitin kovasti mammalle laulaa josko se olisi ajanut lujempaa. Kun päästiin Annelin pihaan, ei siellä ollutkaan ketään. Mamma meni sisälle ja minä jäin yksin ulos. Pitkän aikaa odottelin ja hain kavereita, kunnes vihdoinkin ovi aukesi ja Kantri-sisko tuli leikkimään, ja kyllä meillä taas olikin hauskaa. Kun mamma oli kahvitellut ja oli aika lähteä kotia kohti, hyppäsin kiltisti autoon ja olin valmis kotimatkalle, olinhan jo aika väsynyt kun juostiin kilpaa siskon kanssa. Mutta eipä me mentykään kotiin, vaan ajettiin Atalaan. Tajusin että mehän ollaan menossa vanhaan kotiin kylään... mutta ei, mamma käveli ohi. Silloin välähti: Wiivi! Me mentiinkin vielä Wiivin ja Annin kanssa lenkille! Voi mikä päivä, voi kun joka päivä saisi olla yhtä paljon kavereiden kanssa...

Illalla olinkin sitten aivan naatti, oli hauska päivä mutta hauskuus vaatii veronsa...