...kuin kuuta nousevaa! Talvi ja kevät ovat olleet hirmu kiireistä aikaa, koulu on vienyt kaiken, siis ihan kaiken ajan. Mutta niin se vaan on pian ohi, koulu siis. Kolme ja puoli vuotta on takana, ja muutama koulupäivä vielä edessä ennen valmistujaisjuhlia. Tunne on aika uskomaton, kun tuntuu että juurihan tätä blogia aloittelin, ja hihkuin onnesta kun sain amk:sta kirjeen, että minut on hyväsytty opiskelemaan. Ja nyt, kolmen viikon päästä, saan hakea todistuksen siitä, että olen virallisesti sairaanhoitaja!
Yllä mainitusista syistä on blogi meinannut jäädä unholaan. Koirat kuitenkin voivat hyvin, ja ovat kaiken kiireen keskellä pitäneet emäntänsä järjissään. Kaiken sen kiireen ja stressin keskellä on ollut jotenkin lohdullista, että koirien tarpeet ovat päivästä toiseen samat, ja ne on täytettävä. Aina on ollut myös "takaportti" josta paeta, kun stressi käy ylivoimaiseksi --> koirat ja niiden kanssa puuhailu.
Sandra on talven kasvatellut turkkiaan, ja nyt se alkaakin olla jo sellaisessa mallissa, että olen ilmoittanut sen pariin näyttelyyn. Saapi nähdä mitä tytsy tuumaa, kun ollaan pidetty pari vuotta taukoa siitä touhusta. Tarkoituksena oli antaa turkin kasvaa talveksi niin että se lämmittää, ja kevään tullen lyhentää kesämalliin, mutta enpä sitten raaskinut, kun siitä kasvoikin talven aikana niin kaunis. Katsellaan nyt muutamat näyttelyt, ja mietitään leikkaamista sitten taas uudelleen.
Pyryn kanssa aloiteltiin talvella veto-harrastusta, ja voi kuinka me molemmat tykätään siitä! Pyry sai uusia ystäviä, lauman huskyja, ja minä myös sain itselleni ehkä maailman parhaimman opettajan! On ollut ilo olla mukana tämän ihmisen kanssa harjoittelemassa valjakkotouhuja. Voin vain toivoa että saamme jatkaa harjoituksia tämän lauman kanssa niin pitkään, kunes saamme vahvistusta omaan laumaamme ;) Ei, sitä ei ole tiedossa, mutta haaveilla saa aina. Ehkä sitten joskus...
Kesää odotamme jo kovasti. Minä pääsen vihdoinkin oikeisiin töihin (jippiii!) ja koirat pääsevät taas uimaan :) Kesä tulee siis kulumaan töissä ja koirien kanssa puuhaillessa. Josko joskus ehtisi tännekin jotakin kuulumisia päivittämään.
Kuvatkin tietysti olisivat kivoja, mutta tähän hätään niitä ei ole. Kuten kellonajasta voi päätellä, kirjoitan tätä töistä, valvon kun lapset nukkuvat :) Kuvia siis tulee jälkijunassa.
Sandra itse ei oikein tykkää pitkästä turkista. Se ei ole koskaan nauttinut harjattavana ja puunattavana olemisesta, ja pitkä tukka on usein silmillä, mikä aiheuttaa pään kolinaa milloin minnekin (vauhtia kun ei voi hidastaa vaikka ei eteensä näekään!). Olenkin luvannut Sandralle että turkki saa taas lähteä, kunhan saadaan sertit kasaan ja likka valioksi.
© Krista
